Martti Luther
1483 - 1546
Martti Luther.
Lutherin ystävän, hovimaalari
Lucas Cranach vanhemman
maalaus vuodelta 1525.
Martti (Martin) Luther syntyi talonpoikaissukuun Eislebenissä, Saksassa marraskuun 10. päivänä vuonna 1483. Seuraavana vuonna perhe muutti Mansfeldin pikkukaupunkiin, jossa isä Hans päätyi kaivosmieheksi kuparikaivokseen. Tavanomaisesta poiketen isä Hans lähetti poikansa alle viisivuotiaana kouluun, jonka pääasiallinen oppiaine oli latina. Martti kävi koulua kolmessa kaupungissa ja osoittautui lahjakkaaksi oppilaaksi. Kouluissa Martti oppi mm. latinan, puhetaitoa, kirjoittamista sekä antiikin kirjallisuutta.
Vuonna 1501 Luther aloitti opinnot Erfurtin yliopistossa. Luther osoitti poikkeuksellista lahjakkuutta ja suoritti jo vuoden kuluttua perustutkinnon (baccalaureus artium) ja sai maisterinarvon tammikuussa 1505. Maisterinarvon myötä Luther sai oikeuden opiskella ylemmässä ammattitiedekunnassa. Hans-isä kaavailikin pojalleen lakimiehen uraa. Heinäkuussa samana vuonna, kuukauden verran lakiopintoja takanaan Luther joutui matkalla ukonilman yllättämäksi. Pelästyttyään kovin salamaniskua Luther kertoi huutaneensa: "Auta Pyhä Anna! Minä rupean munkiksi!" Isä Hans myöntyi vastahakoisesti poikansa lupaukseen, ja niin Luther liittyi Erfurtin augustinolaisluostariin.
Luostarielämälle ominaisia olivat jumalanpalvelukset (seitsemän kertaa vuorokaudessa), rukoukset, mietiskelyt, paastot, valvomiset, itseruoskinta, ripittäytymiset ja katumusharjoitukset. Luther osoitti menestystä myös munkkina. Ensimmäisen messunsa hän sai toimittaa jo oltuaan hieman yli vuoden luostarissa. Messua pidettiin katolisessa opissa hyvänä työnä ja pelastukseen vaikuttavana ansiona, jossa ehtoollisleipä ja viini uhrattiin Jumalalle.
Lahjakkuutensa ansiosta Luther määrättiin opiskelemaan teologiaa. Vuonna 1511 Luther siirrettiin luostarin sisäisten erimielisyyksien vuoksi augustinolaisluostariin Wittenbergin pikkukaupunkiin - samalla hän kirjoittautui kaupungin yliopistoon teologian opiskelijaksi. Wittenbergissä Lutherin esimies taivutteli vastahakoisen Lutherin ottamaan vastaan sekä yliopiston teologian professorin että linnankirkon saarnaajan viran. Lokakuussa 1512 Lutherin päähän painettiin villainen tohtorinhattu. Lutherin vastuulle yliopistossa tuli Raamatun, erityisesti Vanhan testamentin luennoiminen.
Luennoidessaan Luther joutui perehtymään kreikan ja heprean kieliin. Vuosina 1513-1515 Luther luennoi Psalmeja ja vuosina 1515-1516 Roomalaiskirjettä. Erityiseksi kysymykseksi nousi Raamatun tekstien äärellä Jumalan vanhurskaus. 1510-luvulla tutkiessaan ja luennoidessaan Raamattua, erityisesti Paavalin Roomalaiskirjettä, Luther päätyi johtopäätöksiin, jotka olivat täysin vastakkaisia sille, mitä hänelle itselleen oli opetettu.
Anekauppa oli tyypillistä Lutherin ajan uskonnolliselle elämälle. Katolisen kirkon opin mukaan uskovat joutuivat kuoltuaan kiirastuleen, jossa on kärsittävä tunnustamattomien syntien takia ennen taivaaseen pääsemistä. Aneen saaminen merkitsi vapautusta synnin rangaistuksesta ja lyhensi kiirastulessa kärsittävää aikaa. Täysane merkitsi kaikkien siihen mennessä tehtyjen syntien poispyyhkimistä. Myös kuolleiden puolesta oli mahdollista ostaa ane.
Vuonna 1517 Johann Tetzel niminen saarnamies kiersi Saksassa myyden täydellistä anetta, jonka tuotto talousvaikeuksissa olleen paavi Leo X:n oli tarkoitus käyttää Roomassa Pietarinkirkon rakentamiseen. Pyhäinpäivän aattona 1517 Luther esitti kuuluisat 95 teesiä aneiden myyntiä vastaan. Kuitenkaan Luther ei vielä vastustanut aneita sinänsä, vaan puuttui pahimpiin epäkohtiin. Luther kirjoitti teeseissään: "Kaikki ne, jotka pitävät pelastustaan aneiden takia varmana, ovat ikuisesti kadotettuja, ja niin ovat heidän opettajansakin."
Vuoden 1518 keväällä Luther puolusti teologiaansa Heidelbergissä järjestetyssä väittelyssä. Pian tämän jälkeen Luther kirjoitti kirjan Julkilausuma 95 teesistä. Julkilausumassa Luther arvosteli entistä voimakkaammin aneita, rippiä ja muita ulkonaisia menoja ja omisti sen paavi Leo X:lle. Syksyllä Luther haastettiin Augsburgiin paavin lähettilään kardinaali Cajetanuksen puhutteluun, jonka tarkoitus oli saada Luther peruuttamaan väitteensä. Kun Luther ei myöntynyt, Cajetanus uhkasi viedä hänet kahleissa Roomaan. Lopulta Luther pakeni yksin Augsburgista takaisin Wittenbergiin.
Talvi 1518-19 oli merkittävää aikaa Lutherin elämässä. Wittenbergin yliopistossa irtauduttiin keskiaikaisesta raamatunselityksestä ja luennot, jotka perustuivat Tuomas Akvinolaisen opetuksiin peruttiin. Luther opiskeli hepreaa ja kreikkaa Filip Melanchthonin (1497-1560) johdolla, joka oli asetettu alkukielten opettajaksi yliopistoon 1518. Näinä aikoina Lutherille kirkastui lopullisesti myös vanhurskauttaminen uskon kautta Room. 1:17 pohjalta. Kesäkuussa 1519 hän julkaisi kirjoituksen Rooman paavin vallasta, jossa hän esitti, että Raamattu ei suonut paaville mitään erikoispyhyyttä muihin verrattuna.
Heinäkuussa 1519 Luther väitteli Leipzigissä erään vastustajansa, Ingolstadtin yliopiston teologin Johann Eckin kanssa. Leipzigin väittely toi Lutherille yhä enemmän kuuluisuutta. Vuoden 1520 keväällä Louvainin ja Kölnin yliopistot tuomitsivat Lutherin harhaoppiseksi, samaan aikaan eräät tahot tarjosivat Lutherille aseellista tukea. Kesäkuussa 1520 paavi Leo X julkaisi Lutherin tuomitsevan bullan Exsurge Domine (Nouse, Herra). Bullassa Lutherille annettiin 60 päivää aikaa peruuttaa väitteensä, tai hän ja hänen kannattajansa joutuisivat kirkonkiroukseen.
Elokuussa 1520 Luther julkaisi teoksen Saksan kansan kristilliselle aatelille, jossa hän esitti ehdotuksia maallisille vallanpitäjille uudistuksista, joihin kirkolliset tahot eivät olleet suostuneet. Kirjassa Luther esitti myös teesin kaikkien uskovien pappeudesta. Lokakuussa Luther julkaisi kirjan sakramenteista, Kirkon Baabelin vankeudesta. Kirjassa Luther tunnusti katolisen kirkon seitsemästä sakramentista vain kaksi: kasteen ja ehtoollisen. Viimeisenä sovintopyrkimyksenään Luther lähetti paaville kirjeen, jonka liitteenä oli kirjanen, Kristityn vapaudesta, jossa hän esitti näkemyksensä kristityn elämästä.
Vuoden alussa 1521 julkaistiin Roomassa pannabulla Decet Romanum Pontificem, jonka mukaan jokainen maakunta, kaupunki tai seurakunta, joka suojelisi Lutheria, joutuisi kirkonkiroukseen. Talonpoikaiskapinan pelossa Luther kutsuttiin kuitenkin Wormsin valtiopäiville kuultavaksi. Huhtikuussa 1521 Lutheria kuulusteltiin kaksi kertaa Wormsin valtiopäivillä. Keisari Kaarle V:n, ruhtinaiden ja piispojen edessä Lutherilta kysyttiin puolustiko hän kirjoituksiaan vai halusiko hän perua ne. Luther ei perunut omaantuntoonsa vedoten ja tällöin kerrotaan hänen sanoneen kuuluisat sanansa: "Tässä seison enkä muuta voi. Jumala minua auttakoon. Aamen."
Keisari Kaarle V asettui valtiopäivillä Rooman puolelle, mutta salli Lutherin palata saamansa turvakirjan turvin takaisin Wittenbergiin. Pian Lutherin poistuttua keisari antoi ediktin, joka julisti Lutherin lainsuojattomaksi. Kenellä tahansa oli nyt oikeus tappaa Luther joutumatta murhasyytteeseen. Matkallaan Wittenbergiin aseelliset ratsastajat "kidnappasivat" Lutherin ja veivät hänet turvaan Lutherin suojelijan, vaaliruhtinas Fredrikin Wartburgin linnaan. Linnassa Luther kasvatti hiuksensa ja partansa, vaihtoi munkinvaatteensa ritarin asuun ja "vaihtoi" nimensä junkkeri Jörgiksi.
Luther oli "maan alla" Wartburgin linnassa kymmenen kuukautta. Sen aikana hän luki hepreankielistä Vanhaa testamenttia ja kreikankielistä Uutta testamenttia, kirjoitti kymmenkunta kirjaa (mm. Marian kiitosvirren selitys) sekä käänsi Uuden testamentin kansankielelle saksaksi yhdessätoista viikossa. Samaan aikaan Wittenbergissä Lutherin opetuksia laitettiin käytäntöön: munkit lähtivät luostarista ja menivät naimisiin, vietettiin ehtoollista, jossa jokainen sai sekä leivän että viinin, katoliset messut lopetettiin. Luther pyrki puolestaan kirjoituksillaan lieventämään muutoksen jyrkkyyttä rauhattomuuksien ja omantunnon vaivojen välttämiseksi.
Maaliskuussa 1521 Luther palasi Wittenbergiin ja puuttui heti aluksi tapahtuneisiin väärinkäytöksiin sekasorron välttämiseksi. Omasta munkinkaavustaan Luther luopui vasta lokakuussa 1524, viimeisenä omasta luostaristaan. Vuosina 1522 ja 1523 uudistusliike levisi eri puolille Saksaa. Lutherin tärkein työkumppani oli Filip Melanchthon, joka esitti Lutherin teologian systemaattisesti vuonna 1521 teoksessa Loci Communes eli Ydinkohdat. Vuonna 1523 Luther julkaisi uuden, evankelisen jumalanpalvelusjärjestyksen. Lutheria vaivasivat kuitenkin vastustajat ja talonpoikaiskapina (1524-1525), jota Luther aluksi yritti sovitella mutta siinä epäonnistuttuaan hän kehotti ruhtinaita kukistamaan kapinalliset verisesti. Alkaneen uskonpuhdistuksen ensimmäiset marttyyrit poltettiin roviolla Alankomaissa 1523.
Vuonna 1525 42-vuotiaan Lutherin elämässä tapahtui odottamaton. Luther kirjoitti eräälle ystävälleen: "Yhtäkkiä, odottamatta, ajatellessani aivan muita asioita, Herra asetti niskaani avioliiton ikeen." Puoliso oli Katharina von Bora (1499-1552), luostarista karannut nunna, jolle Luther ei ollut löytänyt uutta paikkaa tai aviomiestä. Avioliitto tuli yllätyksenä Lutherin ystävillekin. Luther itse väitti menneensä naimisiin saadakseen Hans-isälle lapsenlapsia ja näyttääkseen esimerkkiä epävarmoille. Avioliitosta tuli onnistunut ja pari sai kuusi lasta.
Katharina von Bora.
Lucas Cranach vanhemman
maalaus (n. 1525).
Joulukuussa 1525 Luther julkaisi Sidotun ratkaisuvallan, joka oli vastine Lutheria kritisoineen Erasmus Rotterdamilaisen edellisenä vuonna julkaisemaan Tutkielmaan vapaasta tahdosta. Kirjassa Luther esitti, että ihmisellä on vapaa valta valita suhteessa siihen, mikä on hänen alapuolellaan, maallisissa asioissa, mutta ei suhteessa siihen, mikä on hänen yläpuolellaan, hengellisissä asioissa. Vuonna 1527 Lutherille ilmaantui uusia kroonisia sairauksia. Samoihin aikoihin rutto saapui Wittenbergiin. Masennukset koettelivat Lutheria. Näinä aikoina Luther sävelsi ja sanoitti kuuluisan virtensä Jumala ompi linnamme (VK 170).
Vuonna 1527 uusi vaaliruhtinas Juhana alkoi pitää tarkastuksia seurakunnissa. Näihin tarkastuksiin myös Luther osallistui. Tarkastusten seurauksena Luther päätti kirjoittaa kristinopin oppikirjan, laajemman Ison katekismuksen ja suppeamman Vähän katekismuksen, jotka julkaistiin ensimmäisen kerran alkuvuodesta 1529. Vähän katekismuksen esipuheessa Luther kirjoittaa: "Voi hyvä Jumala sitä surkeutta, minkä olen saanut nähdä! Tavallinen kansanmieshän ei varsinkaan maaseudulla tiedä kristinopista yhtään mitään, ja valitettavasti myös monet papit ovat jokseenkin taitamattomia ja kyvyttömiä opettamaan. Kaikkien heidän kuitenkin pitäisi olla kristittyjä, kastettuja ja pyhän ehtoollisen sakramentin nauttijoita, vaikka eivät osaa Isä meidän -rukousta, uskontunnustusta eivätkä kymmentä käskyä. He antavat elämänsä kulua niin kuin tyhmän karjan ja järjettömien sikojen elämä kuluu. Evankeliumin tultua nyt julki he ovat silti oppineet todella mestarillisesti väärinkäyttämään kaikkea vapautta." Piispoille Luther kirjoitti esipuheessaan: "Voi teitä, myllynkivi kaulaanne!" Lutherin katekismukset sisälsivät mm. selitykset kymmenestä käskystä, apostolisesta uskontunnustuksesta, Isä meidän -rukouksesta sekä kasteesta ja ehtoollisesta.
Lutherin viimeiset elinvuodet olivat sairauksien sävyttämiä. Hän jatkoi kuitenkin Wittenbergin yliopiston professorina ja toimi kaupungin linnankirkon saarnaajana elämänsä loppuun saakka. Koko saksankielinen Raamattu julkaistiin vuonna 1534. Raamattu oli saksannettu jo aiemminkin, mutta Lutherin käännös tuli olemaan merkittävin. Käännöstään Luther muokkasi kuolemaansa asti. Lutherin Galatalaiskirjettä käsittelevistä luennoista koottiin Suuri Galatalaiskirjeen kommentaari, joka julkaistiin 1535. Viimeiset kymmenen vuotta Luther luennoi 1. Mooseksen kirjaa, jota hän kutsui "rakkaaksi Genesikseksi".
Elämänsä lopulla Luther teki vielä kolme vierailua syntymäkaupungissaan Eislebenissä sekä Mansfeldissä, joiden aikana hän pyrki sovittelemaan kaupunkeja hallitsevien kreivien ja heidän alaistensa välisiä riitoja. Eislebenissä Luther piti myös viimeiset saarnansa vuoden 1546 alussa. Viimeisen saarnansa 14. helmikuuta hän päätti sanoihin: "Sinä yksin olet rakas Herrani ja Mestarini, minä olen oppilaasi. Tämä ja paljon muutakin pitäisi vielä tästä evankeliumista sanoa, mutta minä olen liian heikko. Antakaamme asian jäädä tähän." Luther kuoli Eislebenissä muutamaa päivää myöhemmin 18. helmikuuta 1546. Hänet haudattiin Wittenbergin linnankirkkoon saarnatuolin alapuolelle 22. helmikuuta 1546.